Viestit
Vs:: Näyttelyyn meneminen
Tuntematon @ 25.07.2007 12:57Me ollaan kaksi kertaa käyty kissanäyttelyssä kissamme kanssa ja kummallakin kerralla esittelin kissan itse. Esittely meni hyvin. Ei siinä tarvinnut tehdä oikeastaan mitään muuta, kun seistä ja vahtia, ettei kissa karkaa pöydältä. Kävin aikaisemmin seisoskelemassa arvostelupöydän vierellä tutkailemassa kuinka muut homman hoitaa ja otin mallia.
Vaikeinta näytille viemisessä oli ajoitus, koska oli tosi vaikea arvioida kuinka kauan tuomarilla menee edellä olevien arviointiin. Varsinkin jos kissan häkiltä ei näe arviointi pöydälle. Onneksi kissa ei hermoillut sylissä vaikka menimme notkumaan pöydän läheisyyteen jo hyvissä ajoin.
Vs:: Näyttelyyn meneminen
SnowMoon @ 24.07.2007 09:49Näyttelyssä voi pyytää assistenttia esittelemään kissansa.
Olen itse myös todella esiintymiskammoinen mutta kissan esittäminen onnistuu koska KUKAAN ei katso minua vaan kissaa!
Näyttelyyn meneminen
tilli85 @ 22.07.2007 00:02en löytänyt täältä tälläistä topiickia niin ajattelin tehdä.
Kiinnostukseni olis siis kova menemään näyttelyihin mutta oon aina kammonnut vieraiden edessä "esiintymistä". onko siis näyttelyissä mahdollisuutta antaa toisen ihmisen näyttää kissasi samoin kuin esim koira näyttelyissä jos niitä nyt voi toisiinsa verrata.
Olis kiva lukee muiden käyttäjäjien kokemuksia ensimmäisistä näyttelyistä jossa olette käyneet, kuinka siellä toimittiin ja muuten.
Vs:: kissan peseminen
-Kisu- @ 28.05.2007 15:16Sori mut kissat ei tykkää vedestä.
Mä käytän sit ainakin semmosta et ku meiän lähel on semmonen eläinkauppa niin ostan sielt kissashamppoota ettei tuu mitään allergioita tai mitään
[Viestit yhdistetty
- Haisu]
Vs:: kissan peseminen
SnowMoon @ 13.04.2007 16:41Jerobia käytetään meilläkin, punaiselle ja kilpparille punaista ja savulle mustaa. Toiselle urokselle myös Gooppia menee paljon, on se niin rasvainen kaveri...
Vs:: kissan peseminen
Ode @ 05.04.2007 20:57Kollit rasvoittuu enemmän kuin nartut...meillä ainakin se vaikuttaa pesuun...
Vs:: kissan peseminen
Astarion @ 03.04.2007 09:58Miten pesuaine riippuu siitä mitä sukupuolta kissa edustaa? o_O
Vs:: kissan peseminen
sisy @ 21.03.2007 22:22jos on narttu ja puolpitkäkarvane ni sillon?
Vs:: kissan peseminen
Ode @ 20.03.2007 20:22Meillä tuo hopea pestään tosi harvoin, koska ei oo näyttelyissä käyntiä, mutta Jerobin pesuaineita oon käyttänyt. Riippuu onko kissasi uros/naaras ja pitkä vai lyhytkarvanen...jokaiselle omat mömmönsä :)
kissan peseminen
sisy @ 22.02.2007 23:34uteliaisuudesta kyeelen että mitä pesuaineita käytät kissallesi ja mikä kissasi väritykseltään?
Varsinkin olen kiinostunut hopeatäbby kissojen suhteen tästä kun pennulle pitäs löytyy parhaat aineet. eli susoitelkaa.
Vs:: Ensimmäinen näyttely!
raggari90 @ 01.07.2006 00:23Noissa edellisissa tulikin jo paljon, itselleni tuli mieleen, etta itse pesen kissat ennen nayttellyyn menoa, mulla siis ragdolleja. No, turkki pitaa jollain lailla ainakin laittaa, harjata hyvin yms., kynnet pitaa leikata, korvat puhdistaa.
Ja nayttelyissa on nayttelyluokat, niita on monia. Lisaa tieto niista saat lukemalla nuo Kissaliiton sivut.
Nain rotukissan omistajana tiedan, etta tuomari kiinnittaa huomiota rakenteeseen, paahan, korviin (muoto, asento, miten kiinnittyneet...), silmiin (vari, muoto...), turkkiin (varitys, kunto, laatu), hantaan, "yleiskuntoon"/ "yleisvaikutelmaan" ja luonteenseenkin. Siis "vertaa" kissaa rotumaaritelmaan.
Toivottavasti tasta oli edes jotain pienta apua.
(teksti outoa, en omista paria kirjainta, kun en Suomessa nyt oleskele)
Vs:: Ensimmäinen näyttely!
PikkuPirun @ 18.06.2006 22:02Kissaliiton sivuilta löytyy aika täydentävästi nuo viralliset/pakolliset asiat. Incatillä on aika kivasti esitelty tuo näyttely asia. :-)
SRK Näyttelysäännöt § 32:
Kissalla on oltava voimassaoleva kissarutto- ja flunssarokotus.
Kissaruttorokotus "elävällä" rokotteella on voimassa kaksi vuotta. Kissaruttorokotus "tapetulla" rokotteella on voimassa yhden vuoden. Kissaflunssarokote on voimassa yhden vuoden. Kissarutto- ja kissaflunssarokotukset on annettava vähintään 15 vuorokautta ennen näyttelyä . Ensimmäisen kerran annettu kissaflunssarokotus on voimassa vasta tehosteen jälkeen, joka on annettava vähintään 15 vuorokautta ennen näyttelyä.
Kotimaisissa näyttelyissä ei vaadita Suomessa rekisteröidyiltä tai rabiesvapaista maista tulevilta kissoilta raivotautirokotusta (rabies). Mikäli kissalle annetaan rabies-rokotus, on se otettava viimeistään 15 vrk ennen näyttelyä. Uusintarokotus voidaan ottaa vaikka näyttelyä edeltävänä päivänä, edellyttäen että edellinen rokotus on voimassa.
Helpottaisi vastata tuosta ilmottautumisesta yms. tarkemmin jos tietäisin kissasi tietoja. Rotu, ikä, sukupuoli, leikattu/leikkaamaton, väri yms.
Vs:: Ensimmäinen näyttely!
piqkuinen @ 07.06.2006 17:57No,tarvitset näyttelyverhot, kissanhiekkaa, pienen astian sille, hiekkalapion, tuolin itsellesi, lelu tai muutama kissalle, ehkä koppa tai muu oma liina yms, ruoka ja vesikupit (itsellä on häkkiin kiinnitettävät), harjan, desinfiointi aineen häkille sekä hyvät hermot :D tuossa oli vain muutamia mitä mieleen tuli. Kissa kannattaa totuttaa siihen (jos ei ole jo tottunut),että muut koskettelevat ja vääntelevät sitä. Eläinlääkärit tutkivat suun, korvat yms ja moni kissa voikin suutahtaa tuosta. Ainakin rotukissoille tuomarit katsovat mm.luustoa, karvanlaatua, päätä yms. kotikissoilla vaikuttaa kaiketi luonne ja se,miten se ´´keimailee´´tuomarille pöydällä. Sähisevä ja raapiva panikoitunut kissa tuskin palkintoa saa :(
Vs:: Ensimmäinen näyttely!
ThinkCat @ 06.06.2006 22:08Höm, höm. Näyttelyt ovat paljon monimutkikkaammat, kuin nyt ehkä tiedät. Ilmoittautumiset sun muu paperisota pitää tehdä etukäteen. Moni muukin asia on järjestettävä, sääntöihin ja luokkiin tutustuttava huolellisesti.
Perustietoa näyttelyistä saat täältä: www.incat.fi
Nuo luettuasi kannattaa valitsemasi näyttelyn sivuilta katsoa tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen...jne.
Ensimmäinen näyttely!
kissatus @ 06.06.2006 12:11Olen pohtinut tätä näyttelyasiaa tässä.
Voisikos joku viisaampi kertoa ihan perusjuttuja näyttelyyn viemisestä?
Esimerkiksi tarvittavista rokotuksista? Miten muuten kissaa tulisi valmistella näyttelyyn? Luokitellaanko kissat jotenkin siellä?
Kun olette vieneet kissan näyttelyyn, mihin asioihin tuomarit kiinnittävät huomiota?
Kyselen lisää,mikäli keksin lisää kysyttävää :)
Miten veteraani valitaan näyttelyissä?
kyara @ 21.01.2006 19:36Aika harvoin veteraanit kilpailevat paneelissa.
Tuomari yleensä valitsee parhaan naaras ja parhaan uros veteraanin ja vertaa näitä sitten keskenään ja päättää kumpi on parempi.
Se parempi on sitten saman tien kategorian paras veteraani ilman mitään panelikilpailua.
Joskus suuremmissa näyttelyissä on voitu jakaa veteraanit kahdelle tuomarille: toiselle naaraat ja toiselle urokset, näissä tapauksissa paras naaras kohtaa parhaan uroksen paneelissa ja siellä valitaan sitten paras veteraani mutta yleensä tuomarit valitsevat veteraanit ilman panelia!
Miten veteraani valitaan näyttelyissä?
venuksen @ 19.01.2006 21:08Jos veteraaneja on vain yksi, niin se saa helpon voiton
Miten veteraani valitaan näyttelyissä?
Susannac @ 27.12.2005 17:30kiitos tilkku
kyllä ymmärsin, mutta mietityttää vaan se vielä, että entäs jos ei ole siinä kategoriassa enempää veteraaneja kuin yksi niin onko se voittaja samantien?:/ Miten veteraani valitaan näyttelyissä?
Tilkku @ 27.12.2005 10:35Mun ymmärtääkseni veteraaneja valitaan vain yksi... Ilmeisesti kategorioittain valitaan paras vetenaari uros ja naaras ja sitten ne kamppailevat paneelissa voitosta. Voi tietysti olla myös niin, että veteraanit valitaan jo ihan suoraan niin että kaikki naaras ja uros veteraanit kamppailevat keskenään, eikä ole mitään paneeli-kilpailua.
Itse kuitenkin olisin enemmin tuon ensimmäisen teorian kannalla

p.s. toivottavasti nyt ymmärsitte mitä hain takaa ;)
Miten veteraani valitaan näyttelyissä?
Susannac @ 21.12.2005 19:22niin osaisiko joku auttaa
<< edellinen
| 1 | 2 | 3 seuraava >> Sivu 1 / 3, näytöllä 20 / 43 , alkaen tietueesta 1, päättyen tietueeseen 20






